Tanssia ja satua
torstai, 3. marraskuuta 2011
Uuden tanssisadun suunnittelu alkanut
Kevään tanssisadusta on jo hetki aikaa. Nyt on katseet käännetty jo ensi kevään tanssisatuesitykseen, jossa pääsemme merellisiin tunnelmiin. Aiheena ensi keväänä on pieni merenneito. Tanssisadun runko on jo suunniteltu ja osa musiikeista on jo valmiina. Näin tanssikilpailuviikonlopun jälkeen pääsemme siis suunnittelemaan jo kevään uusia tansseja.
tiistai, 10. toukokuuta 2011
Talkoista ja harjoituksista
Lauantain yhteisharjoitus ja talkoot ovat ohi. Vielä on jotain tehtävää, mutta paljon on saatu aikaiseksi. Talkoolaiset ovat olleet ahkeria ja suurin osa tarvittavasta puvustuksesta ja lavastuksesta on tehty. Kaunis kiitos kaikille talkoisiin osallistujille!
Seuraava yhteisharjoitus onkin sitten perjantaina 13.5 klo 18 pidettävä kenraaliharjoitus Hirvialhon salissa. Silloin jatkuu myös talkoot. Talkoissa kiinnittelemme lavasteet taustakankaisiin ja koristelemme salin. Viimeistelemme loput puvuista ja mikäli aikaa jää pistämme katsomon penkit paikoilleen.
Pieni kutina vatsanpohjassa johtuu jännityksestä, on ihana nähdä miltä tanssisatumme tällä kertaa näyttää. Näytöksen aikaansaamiseksi on pidetty satoja tanssin harjoitustunteja, satoja pieniä ja vähän isompiakin jalkoja musiikin rytmissä, kymmeniä tunteja joissa on loihdittu kankaista esiintymispukuja sekä loihduttu esiin metsä, jossa satumme tänä vuonna tapahtuu.
Yritystä, onnistumisen iloa, yhdessä tekemistä - niistä on tanssisatumme tehty!
keskiviikko, 4. toukokuuta 2011
Talkoita tiedossa
Tanssisadun valmistaminen vaatii paljon työtä, tehdään esiintymisasuja ja valmistetaan lavasteita. Pidämme talkoot lasten vanhemmille lauantaina 7.5 klo 10 alkaen Hirvialhon koululla. Sisäänkäynti takapihan luiskan ovesta.
Talkoisiin tuodaan ompelukone ja saumuri. Voit ottaa halutessasi oman ompelukoneesi mukaan. Myös omat (nimikoidut) sakset ovat tervetulleita!
Talkoissa lauantaina 7.5 tehtäviä asioita:
OMPELUA / ASKARTELUA
- Nuput ryhmän (Leskenlehdet) kukkakaulusten ompelu tyllistä ja puuvillasta leikatut terälehdet ommellaan resosikaulukseen.
- Lastentanssi ryhmän (Kimalaiset) siipien ja tuntosarvien korjaus. Tuntosarville tehdään uudet tukevammat pannat.
- Keijut ryhmä (Sateenkaari keijut ja muurahaiset) keijuasujen ompelua saumurilla ja muurahaisten pyrstöjen ompelu ja täyttö sanomalehdillä.
- Tanssitähdet ryhmä (Sisiliskot ja Hiirulit) Hiiruli haalareiden haarasaumojen ompelu ja kuminauhojen pujotus tai resoorit lahkeeseen. Hiirikorvien leikkaus ja kiinnitys hiuspantoihin.
- Sokerisirkut ryhmä (Sudenkorennot) Sudenkorentosiipien muotoilu rautalangasta ja siipikankaan kiinnitys.
- Kirsikat ryhmä (Oravat) Oravankorvien valmistus ja kiinnitys hiuspantoihin.
- Peili ryhmä (Peili) Peili hameiden leikkaus ja valmistus.
- Break ryhmä (Peikot) Vanhoihin T-paitoihin liimataan/harsitaan tilkkuja.
- Butterfly ryhmä (Tuli ja Kuolema) Haaremihousujen valmistus ja tuubitoppien valmistus.
- Ayumi (Hämähäkki ja keijut) Keijuhameiden ompelu saumurilla, heijastinnauhan kiinnitys paitoihin.
- Naiset (Talvi) kangassuikaleiden kiinnitys paitohin.
- Pilates ryhmä (Kevät) kangassuikaleiden leikkaus.
LAVASTEIDEN ASKARTELUA
- kivien päällystäminen
- Ison linnunpöntön valmistaminen
- Siirrettävän majan valmistaminen
- Taustakankaan valmistaminen (metsäsilhuetti)
- Lavastepuiden valmistaminen
Mukaan voivat tulla kaikki asiasta kiinnostuneet!
tiistai, 3. toukokuuta 2011
Liput myyntiin
Koko perheelle suunnatun tanssisasun, Pessi ja Illusia esitykset lähestyvät vauhdilla. Kevään esitysajankohdat ovat lauantaina 14.5 klo 15 ensi-ilta ja toinen esitys sunnuntaina 15.5 klo 15. Esitykset ovat Hirvialhon koulun salissa. Sisäänkäynti koulun pääovista. Liput ovat tulleet myyntiin. Lippujen hinnat ovat 7 Eur aikuisilta ja 2 Eur lapsilta. Perhelippu 15 Eur (2 aikuista ja 1-3 lasta). Alle 3 vuotiaat ilmaiseksi. Lippuja voi varata ja ostaa ohjaajilta. Lisätiedot ja varaukset Tuirelta puh. 0400 271 833keskiviikko, 6. huhtikuuta 2011
Hankintamatka kangastukkuun
Puvustuksen suunnittelu on jo vaudissa. Puvustus tulee olemaan tanssien harjoittelun ohella suurin urakkamme. Onhan tanssijoita puolisentoista sataa. Siinä on tehtävää kerrakseen. Lavalla tullaan näkemään keijukaisia, peikkoja, sisiliskoja, hiiriä, sudenkorentoja, leskenlehtiä ja paljon muita metsän asukkeja. Onneksi osa puvuista löytyy puvustosta suoraan tai hieman korjailemalla. Eilen kävimme läheisessä tukussa ihastelemassa mitä ihanempia kankaita. Mukaan lähti monta rullaa mielettömän ihania kankaita. Oli suloisia pastelleja, kirkkaita ja ihania läpikuultavia kankaita. Ostosretki on aina yhtä mukava.
lauantai, 2. huhtikuuta 2011
Lavastuksen miettimistä
Kun käsikirjoitus on jo hahmollaan on aika miettiä lavastusta. Koska kaikki tapahtuu metsässä, tarvitsemme siis ainakin puita. Näyttämön taustaan voimme tehdä siis metsämaiseman. Mukavaa olisi tietenkin saada myös irrallisia puita, joita voisi ripotella näyttämön edustaan luomaan metsäistä tunnelmaa. Tähän virkaan sopisivat esimerkiksi muovi
set joulukuuset. Salin tylsille seinille voisimme askarrella kukkakoristeita.
set joulukuuset. Salin tylsille seinille voisimme askarrella kukkakoristeita. Lisäksi tarvitsemme ison kärpässienen, jonka alla Pessi ja Illusia pitävä kesämajaansa. Niin ja talvimaja tarvitaan myös, kärpässieniähän ei näy talvella.
Katalan Ristilukin seittikin pitäisi saada kudotuksi puolapuihin. Mitähän muuta? Seuraava tehtävä onkin tiedotella vanhemmille löytyykö tarvikkeita lainaksi tai hyviä ideoita.
perjantai, 1. huhtikuuta 2011
Käsikirjoituksesta ensimmäinen versio
Tanssisadun ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on valmis. Käsikirjoituksessa ajatuksena on pidetty metsä ja luonto. Päähenkilömme metsänpeikko Pessi ja sateenkaarikeijukainen Illusia tapaavat erilaisia eläimiä ja kasveja seikkailussaan. Tarinan juoni seurailee Yrjö Kokon alkuperäisteoksen tarinaa. Tietenkin omia sovelluksia tarinaan on taas kehitelty, jotta saamme tanssimme sovitettua tekstiin. Urakka oli aika suuri, mutta nyt jo tuntuu, että tästä se alkaa. Teksti lähtee nyt vielä tarkastettavaksi ja joitakin tanssien tekstit pitää vielä käydä läpi tanssien ohjaajien kanssa. Tästä on hyvä jatkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



